Ikkuna Afrikan kauneuteen

Kaikki me kaipaamme kauneutta. Ainakin minun täytyy välillä nähdä jotakin oikein kaunista, varsinkin kun joka päivä tietokoneeni ruutu tuo eteeni kuvia nälänhädästä ja tulvista.

Kun ajattelet Afrikkaa, mikä kuva tulee ensimmäisenä mieleesi? Tällä hetkellä minä näen aliravittuja ihmisiä, mutta en haluaisi sen olevan niin!
 

Taistelen tätä vastaan mm. katsomalla ghanalaisen valokuvaajan Nana Kofi Acquahin upeita kuvia. nanakofiacquah.blogspot.com
 

Katsokaa tuota naista punaisessa mekossa käärme kaulallaan. Vau! Acquahin blogissa on valtavasti muitakin hienoja värikkäitä muotokuvia sekä kuvia afrikkalaisesta arjesta.
 

Viimeisin postaus on upea kuvapläjäys Norsunluurannikolta. nanakofiacquah.blogspot.com/2011/10/coast-of-many-colours.html

”Norsunluurannikko on ollut uutisissa monista syistä… joista suurin osa on ollut ei niin positiivisia tai jopa aivan hirvittäviä. Minulla on ollut etuoikeus valokuvata maassa nyt viikon ajan, ja koska tämä on ensimmäinen kerta viime sodan jälkeen, en voi kuin taas ihailla tämän kauniin maan ihmisiä.”

Acquahin mukaan hänen bloginsa on se paikka, jossa hän ”paasaa”. Hän kirjoittaa tietenkin valokuvauksesta, miten uutta taidevalokuvaus on Afrikassa, jossa valokuvaaja on ollut häät ja hautajaiset dokumentoinut käsityöläinen nanakofiacquah.blogspot.com/2011/09/new-neighbours-african-photographer-and.html .
 

Yhtä hyödyllisiä kuin puoliksi paistettu leipä

Acqyah kirjoittaa myös laadukkaan koulutuksen tärkeydestä nanakofiacquah.blogspot.com/2011/08/remember-children.html

”On sydäntä särkevää katsoa nuorten terävien mielten tylsyvän huonon koulutuksen takia. Surullisinta on, että suurin osa näistä nuorista on yhtä hyödyllisiä kuin puoliksi paistettu leipä. Sitä ei voi syödä… ja jauhot, voi ja aika ovat menneet hukkaan. Hyvä koulutus on tärkein yksittäinen lahja, minkä valtio voi antaa kansalaisilleen.”

Eräänä aikaisena aamuna Nana Kofi Acquah käsitti, miten kovia ghanalaiset ovat tekemään töitä. Hän oli liikkeellä jo aamukuudelta, koska tarvitsi kuviinsa aamun valoa.  

”Olin ällistyksissäni liikenneruuhkasta… ihmiset kiirehtivät toreille… Tavallinen ghanalainen herää aamuneljältä. Kyllä, neljältä. Hän lakaisee, siivoaa, laittaa aamiaista, kylvettää ja ruokkii lapset ennen töihin lähtöä. Kysymys onkin, jos he ovat noin työteliäitä, miksi he ovat köyhiä?” 

Jos sinulla on minuuttikin aikaa, kurkista Acquahin kuvia. Näet miten kaunista elämä voi olla – ja miten kaunista sen pitäisi olla kaikkialla Afrikassa. 

Terveisin
Ulla

Ushahidi – teknologiaa, joka pelastaa ihmishenkiä

Joskus tuntuu, että teknologia vain vaikeuttaa elämää. Onko tuttua: uutta puhelinta on rasittavaa opetella käyttämään. Digiboksi reistailee taas. Ja työpuhelin herättää kuudelta sunnuntaiaamuna makeimmasta unesta muistuttaen maanantain suunnittelupäivästä. (On käynyt mielessä, että tuon toiminnon kehittäjän täytyy olla ihmisvihaaja.)

Mutta sitten on myös uutta teknologiaa, joka oikeasti pelastaa ihmishenkiä, asettaa edellä mainitut valitukset perspektiiviin ja muistuttaa, että teknologian pitäisi olla olemassa siksi, että se auttaa ihmisiä.

Kuvittele tapa, jolla ihmiset kaikkialla maailmassa voisivat kertoa, mitä heille tai heidän ympärillään on tapahtunut katastrofitilanteessa. Keinon pitäisi olla helppo, jotakin sellaista, mitä kaikki pääsevät käyttämään ja sen pitäisi olla käytettävissä ympäri maailman. Tieto päivittyisi kymmenessä  minuutissa internetiin, josta sitä voisi tarkastella älypuhelimella tai tietokoneella mistä päin maailmaa tahansa.

Se keino on tietenkin  jo olemassa: Ushahidi.

Ushahidi on swahilia ja tarkoittaa todistajanlausuntoa.

Palveluun voi lähettää tietoa tavallisesta kännykästä tekstiviestillä. Älypuhelimella voi lähettää myös kuvia ja videoita, tietokoneella laajempia raportteja. Twitter käy myös. Ushahidissa käytetään avointa lähdekoodia ja palvelun voi ottaa käyttöön kuka vain sitä tarvitsee.

Ushahidi kehitetiin Keniassa tilanteessa, jossa vuoden 2008 vaalit olivat johtaneet laajoihin väkivaltaisuuksiin. Ushahidin kautta tavalliset ihmiset ja avustusjärjestöt saivat tarkkaa ja luotettavaa tietoa tapahtumista (joista media pitkälle vaikeni tai raportoi hyvin hitaasti).

Ushahidista on ollut apua monissa katastrofeissa, kuten Haitin tuhoisassa maanjäristyksessä, Pakistanin tulvissa http://pakreport.org/ushahidi/ sekä mm. sikainfluenssaepidemian ja arabikevään tapahtumien raportoinnissa. 

Haitissa Ushahidin avulla kyettiin kertomaan, missä vielä oli eloonjääneitä raunioiden alla ja antamaan tämä tieto pelastajille. Upeaa. Katso video! http://www.youtube.com/watch?v=huQpn0D0eK4

Katastrofitilanteen alkuvaiheessa on erittäin tärkeää - ja yleensä myös erittäin vaikeaa - saada tietoa siitä, mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut, millaista apua ihmiset tarvitsevat ja missä he ovat. Tässä on Ushahidin kauneus. Kun tapahtumapaikalta saadaan lähetettyä tarpeellista tietoa avustusjärjestöille ja kun tieto on keskitetysti paikassa, josta kaikki voivat sen saada, säästytään aikaa vieviltä tiedonhakumatkoilta ja apua saadaan sitä tarvitseville nopeammin.

Ushahidi on ollut käytössä monissa vaaleissa, raportoinnin apuna tavallisille ihmisille, ja sitä tullaan hyödyntämään myös mm. Liberian tämänsyksyisissä presidentinvaaleissa. http://blog.ushahidi.com/index.php/2011/09/14/sms-and-liberia-a-love-story/

Usein ihmiset tuntuvat ajattelevan, että kun kyse on verkosta – kaikesta sellaisesta jotenkin teknisestä, johon liittyy tietokoneita ja internet – asiat jotenkin vain automaattisesti tapahtuvat. Näin ei kuitenkaan ole. Tämäkin ala on varsin työvoimavaltaista ja vaatii näppäimistön naputtelua, aikaa ja ajattelua. Pitää siis muistaa myös ihmiset Ushahidin takana. http://www.ushahidi.com/about-us Heitä on monelta alalta, ihmisoikeuksista ohjelmistoasiantuntijoihin. Ushahidia kehittävät myös vapaaehtoiset pääosin Afrikasta, mutta myös Euroopasta, Etelä-Amerikasta ja Yhdysvalloista.

Tämä oli teknologia-sarjani kolmas kirjoitus. (ykkönen ja kakkonen)

Aurinkoista syksyä
Ulla

Se oikea uutisaihe

Edellisen blogini jälkeen olen kesälomaillut (oli ihana ja rentouttava loma, kiitos kysymästä) ja töihin palattuani viettänyt kolme viikkoa Itä-Afrikan kuivuuskriisin parissa. Lupaamani teknologia-sarjan kolmas blogi voi odottaa, nyt haluan kirjoittaa Itä-Afrikan tilanteesta.

Paitsi että mitäpä minä siitä sanoisin. Olen surullinen. Olemme eriarvoisia. Miksi muuten afrikkalaisen elämä tai kuolema kiinnostaa niin paljon vähemmän kuin eurooppalaisen tai amerikkalaisen?

Mutta esittelen kaksi blogistia, joilla oikeasti on sanottavaa.

Itä-Afrikan kuivuus ylitti uutiskynnyksen heinäkuussa. Uutisointi alueelta on kuitenkin yksioikoista, se on suurelta osin jämähtänyt esittelemään kuvia nälkiintyneistä lapsista. Kts yllä.... Aivan upeassa blogissaan Starvation pornography: How many skinny babies can you show me? (Nälkäpornoa: Kuinka monta laihaa lasta voit näyttää minulle?) humanitaaristen uutisten sivuston AlertNetin Nairobin-kirjeenvaihtaja Katy Migiro kirjoittaa toimittajien käytöksestä. Hän kertoo myös, minkä oikeasti pitäisi olla uutisten aiheena.

Migiro kuvailee, miten järkyttävällä tavalla ryhmä toimittajia ryntäilee Dadaabin pakolaisleirissä Keniassa. Aika ei riitä ihmisten kunnioittavaan kohteluun:

Oli sietämätöntä katsella kahta tv-toimittajaa, jotka huusivat juuri leirille saapuneelle, lopen uupuneelle naiselle.

”Käske hänen katsoa minua eikä sinua”, tuottaja kivahti tulkille. ”Laita hänet kertomaan, mitä ranneke hänen kädessään merkitsee hänelle.”

Naisparalla – joka luultavasti oli kävellyt lapsineen autiomaan halki päiväkausia päästäkseen pakolaisleirille – ei selvästikään ollut mitään käsitystä, mitä merkitystä paperisuikaleella hänen ranteensa ympärillä oli.

Katy Migiro on kirjoittanut Itä-Afrikan tilanteen huonontumisesta jo tämän vuoden alusta lähtien.

Olen iloinen siitä, että kuivuudesta on vihdoin tullut uutinen. Mutta se on myös turhauttavaa, sillä tiedän, että tämä nyt on näiden ihmisten viisi minuuttia julkisuutta globaalilla uutisagendalla.

”Haluan vierailla sairaalassa ensi keskiviikkona ja nähdä paljon laihoja lapsia. Voitko järjestää sen minulle?” tv-tuottaja Lontoosta sanoi brittiläiselle avustustyöntekijälle, joka on työskennellyt täällä vuosia.

Mutta se oikea uutinen, jota ei ole koskaan kerrottu, on, että liian laihoja lapsia on aina. Välillä heitä on vain vähän vähemmän.

Wajirin kaupungin sairaalaan Keniassa tuli 32 aliravittua lasta toukokuussa, mikä on toistaiseksi korkein määrä kuussa tänä vuonna.

Mutta taulukosta sairaalan seinällä näkyy, että joulukuussa 2008 sairaalaan tuli 40 aliravittua lasta.

Ei ihme, että ihmiset ovat ymmällään, kun kyselemme koko ajan: ”Onko tämä pahin kuivuus 60 vuoteen?”

”Viime vuoden keskiarvo oli 15. Mutta se ei koskaan laske kymmenen alle”, ravintofysiologi kertoi.

Eikö tämänkin pitäisi olla uutisten aiheena?

Kyllä, ehdottomasti!

En todellakaan kadehti Itä-Afrikasta juttuja tekeviä toimittajia (on toki heitäkin, jotka tekevät työnsä hyvin), sillä työ ei varmasti ole helppoa. Tilanne on vaikea. Kuivuus ei ole nälänhädän ainoa aiheuttaja.

“Korppikorkat ja lihavat kissat eivät auta. Autatko sinä?”

Kenia on yksi kuivuuden koettelemia maita. Mutta Kenia on myös yksi niistä Afrikan maista, joissa on keskiluokka, ja paremmin toimeentulevat kenialaiset ovat nyt alkaneet auttaa nälkää näkeviä.

Kävin katsomassa, olisiko kenialainen SavvyKenya, josta kerroin ensimmäisessä Etelän blogissani, kirjoittanut mitään kuivuudesta. Löysin kiinnostavan, CrazyNairobian –nimiseltä blogistilta lainatun kirjoituksen, jossa kerrottiin kenialaisten omasta keräyksestä kuivuuden uhreille.

Crazy Nairobian on HYVIN kriittinen maan hallintoa kohtaan:

Kenia on todella kaunis maa. Meillä on kansallispuistoissamme upeita eläimiä, kuten Big Five (kuuluisimmat Kenian eläimet, leijona, leopardi, norsu, puhveli ja sarvikuono tunnetaan nimellä Big Five, Suuri Viitonen) ja vielä parempi kokoelma petoja parlamentissamme, kuten korppikotkia, lihavia kissoja (fat cat, term. varakas henkilö, alun perin henkilö, joka tukee poliittista kampanjaa) ja käärmeitä. Ja mikä tekee parlamentista vieläkin jännemmän, ovat eläinten joukossa käyskentelevät pellet…

Isoäidiltäni (joka nukkui pois aiemmin tänä vuonna) olen kuullut elämäni haasteellisimmat neuvot ruoasta ja jakamisesta. Hän sanoi, että jos meillä on jotakin lautasella, meillä on jotain annettavaa.

Niinpä tänään vetoan teihin kaikkiin. Ei ole mitään väliä sillä, kuka olet tai mitä teet. Jos lautasellasi on ruokaa, sinulla on annettavaa. Jaetaan se vähä, mitä meillä on nälkäisten lasten kanssa, joiden hymy ja nauru ovat jääneet nälän taakse. Jaetaan se, mitä meillä on niiden epätoivoisten äitien ja isien kanssa, jotka eivät tiedä, mistä saavat seuraavan aterian perheelleen. Ei anneta yhdenkään kenialaisen kuolla, kun sinä ja minä voimme auttaa.

Pian sen jälkeen, kun olin lukenut tuon, kollegani kertoi Itä-Afrikka –kokouksessa Keniassa järjestetystä keräyksestä. Sama keräys! Tutkin asiaa ja kenialaiset ovat lahjoittaneet noin kolme miljoonaa euroa!

Eikö olekin upeaa?

Ulla

(Kuva: Katy Migiro/AlertNet)

WhiteAfrican – teknologian ja Afrikan kohtauspaikka

Olen halunnut esitellä WhiteAfrican-blogin siitä asti, kun aloitin Southern Blogospheren tämän vuoden alussa.

Mutta olen lykännyt sitä, koska WhiteAfrican on niin pelottavan hyvä, että tuntuu vaikealta esitellä se... Teknologia-aiheinen blogi, jonka kirjoittaja osaa kirjoittaa niin hyvin, tuntee aiheensa todella syvällisesti ja on tehnyt blogille niin kivan ulkoasun, että koukutuin välittömästi – huolimatta siitä, että en itse ymmärrä teknologiasta yhtään mitään!

WhiteAfrican-blogisti on Erik Hersman, teknologi ja bloggeri, joka asuu Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Hersman kirjoittaa kahta blogia. WhiteAfrican on hänen oma bloginsa, jossa hän kirjoittaa mobiili- ja internet-teknologian alan muutoksesta Afrikassa. Toinen blogi on ihana AfriGadget, jonka esittelin viimeksi. (ryhmäblogi, joka esittelee afrikkalaista kekseliäisyyttä)

Hersman puhuu teknologian älykkään käytön tuomasta muutoksesta parempaan. Hän on myös Afrikan puolestapuhuja, sen mahdollisuuksien, mielettömän hienon kekseliäisyyden ja upeiden ideoiden. Hersman kuuluu alansa huippuihin ja on mm. TED Senior Fellow (puhuja TED-konfereisseissa, joiden tarkoituksena on levittää hyviä ideoita) ja haluttu puhuja konfereisseissa ympäri maailmaa. Olipa hän Helsingissäkin viime kuussa InfoDev Global Forumissa!

TED on nimennyt Hersmanin yhdeksi Afrikan blogivallankumouksen avainhenkilöistä. Ja vaikka Herman voisi varmasti valita vapaasti missa päin maailmaa haluaa asua, hän tuntee olevansa eniten kotonaan Afrikassa. (tällä en todellakaan vihjaa, että valinta olisi mienkään huono :-)

Oletko tullut ajatelleeksi, että kännykkä voi olla syrjäisen afrikkalaisen kylän ensimmäinen ja ainoa (teknologisesti ja taloudellisesti) mahdollinen yhteys maailmaan? Ja tämä kännykkä ei ole mikään uusin kosketusnäytöllinen malli, vaan halpa, vanha, luotettava nokialainen. Peruskännykät muuttavat maailmaa paljon enemmän kuin uudet mallit joista länsimaissa kohistaan.

Tieto on valtaa. Jos olet maanviljelijä syrjäisessä kylässä, jonne tulee ostaja kerran vuodessa, hän voi sanella sinulle, mitä sadostasi maksaa. Mutta jos kylässä on kännykkä, johon voi tilata tiedot todellisista markkinahinnoista, niin sadosta voikin saada paljon paremman hinnan!

Yksi esimerkki: http://mfarm.co.ke/
Kännyköillä kulkee tietoa bisneksistä, säästä ja tietenkin myös tärkeitä henkilökohtaisia tietoja.

Katso tämä pikkuinen mutta erittäin informatiivinen video (siitä saattaa tulla myös hyvälle tuulelle):

http://whiteafrican.com/2011/02/21/phone-and-internet-mesh-for-african-villages/

On vaikeaa NÄHDÄ

”Ihmisten on vaikeaa nähdä. Ei ole helppoa katsoa toisenlaisten silmälasien läpi ja arvostaa innovatiivisuutta, joka johti johonkin. On haasteellista ymmärtää vieraan kulttuurin tarpeita ja luoda tuotteita niitä varten. Tämän vuoksi monet muualla kehitetyt alustat ja tuotteet eivät menesty Afrikassa.
Se ei johdu siitä, että ne olisivat huonosti suunniteltuja, vaan siitä, että niitä eivät ole suunnitelleet ihmiset, jotka oikeasti ymmärtävät afrikkalaisten kuluttajien tarpeita. Sen takia karut mutta tehokkaat istutuslaitteet luodaan Ghanan maaseudulla. Sen takia Ushahidin ja Mpesan täytyi tulla Keniasta.
Sen takia eteläafrikkalaisella Mxit:llä on 35 miljoonaa käyttäjää. Sen takia meidän tulee jatkossakin investoida paikallisiin kaksijöihin ja yrittäjiin – ei tuoda ulkomaalaisia ratkaisuja, vaan luodaan omia.”

Näin siis WhiteAfrican. Seuraavassa blogissa aion kertoa esimerkin siitä, miten teknologia voi auttaa katastrofitilanteessa.

Vaikka todella tykkään kirjoittaa tätä blogia, sille on ollut hirveän vaikeaa löytää aikaa. Siksi postauksia on niin harvoin. Vaikka kerrottavaa olisi paljon. Työ ja lapset vievät aikaa, selkä meinaa pettää, kun istuu aina koneella... Ja nyt lähdenkin joogaamaan. Onneksi kesä on vihdoin täällä, toimisto on hiljaisempi – ja minusta on muuten tehty viestintäpäällikön sijainen kun esimieheni lähtee työmatkalle.

Eli terveisin
Ulla, vs viestintäpäällikkö :-D

AfriGadget – afrikkalaista kekseliäisyyttä

Viimeksi kerroin epäonnestani blogistina. Tänään uskaltauduin sivustolle, josta olin saanut viruksen koneeseeni ja sielläpä oli teksti:  ”Taistelemme parhaillaan virusta vastaan, joka oli päässyt palvelimellemme.” No hyvä! Olinkin ihmetellyt että sain viruksen juuri tältä sivulta, koska sen tekijät ovat selvästi ammattilaisia. Sivu näyttää nyt toimivan normaalisti, mutta jos koneesi ruudulle aukeaa ikkuna, joka teeskentelee olevansa virustorjuntaohjelmisto, poistu sivustolta. 

AfriGadget on sivusto, joka esittelee afrikkalaista kekseliäisyyttä. (gadget: suom. vekotin, laite, härpätin)

Joukko blogikirjoittajia ja lukijoita tuottaa sivustolle kuvia, videoita ja tarinoita eri puolilta Afrikkaa. Sivusto todistaa, kuinka afrikkalaiset pystyvät luovalla tavalla tekemään tarpeellisia laitteita siitä vähästä, mitä heillä on, sekä voittamaan vaikeuksia elämässään.

Uusimpia sivulla esiteltyjä keksintöjä on ison ulkomainostaulun (kuva yllä) uusiokäyttö talon kattomateriaalina – pitää vettä! Todella liikuttava on kuvasarja siitä, miten lastenkodin pojat tekevät jalkapallon muovipusseista ja narusta. Tässä yksi kuvista: 

Vielä liikuttavampi on video kamerunilaisesta ”kauko-ohjattavasta”autosta. Kannattaa katsoa. Voi tulla tippa linssiin. Meidänkin kotona lastenhuoneet pursuavat leluja, mutta monet pienet pojat ja tytöt  joutuvat väkertämään autonsa tai muut lelunsa itse.

Muita hyviä:

Kustomoitu polkupyörä, jossa on laite kännykän lataamista varten

 

Kakankuljetusmoottoripyörä (Poop piki piki) biokaasujärjestelmää varten (piki piki on moottoripyörä kiswahilin kielellä)

Läpinäkyvä rautalankaradio – se myös toimii! 

AfriGadgetilla on myös Facebook-sivu. AfriGadget on enemmän kuin blogi,se on yhteisö, jossa ihmiset voivat jakaa ideoitaan.

Tämä oli teknologiasarjan ensimmäinen osa. Seuraava osa esittelee hieman monimutkaisempaa – muttei mitenkään vähemmän innovatiivista – teknologiaa .

Aurinkoista pääsiäistä kaikille!

Terveisin

Ulla

Toli

toli: subst. 1. Herkullinen uutisaihe. 2. Viimeisin juoru. 3. Yleinen puheenaihe, joka tavallisesti on villi huhu salasuhteesta, lahjonnasta tai pahasta virheestä. (Ga-kieli, Ghana, Länsi-Afrikka)

Ennen kuin menen itse asiaan, täytyy kertoa, että minulla on ollut epäonnea blogistina ja sen vuoksi maaliskuussa en saanut aikaiseksi yhtäkään blogia. Ensin minuun itseeni iski äkeä flunssavirus, ja sitten kun vihdoin parannuttuani olin kirjoittamassa seuraavaa blogia, päästin viruksen koneeseeni. Erittäin noloa. Ja ilmeisesti virus tuli juuri blogisivulta… en vielä uskalla palata sille sivulle, joten suunnitelma kolmen blogin teknologia-sarjasta jää odottamaan toteutumistaan. Mutta nyt minä ja tietokoneeni olemme molemmat terveitä, lomaakin on pidetty, lomalta kertynyt työsuma purettu, ja on kivaa taas palata blogin pariin.

Ghanalainen Koranteng Ofosu-Amaah kirjoittaa Koranteng's Toli-nimistä blogia. Hänen kirjoituksensa ovat pitkiä, mutta kiinnostavia.

Blogissa hän paljolti kuvailee erilaisia ilmiöitä. Koranteng tietää valtavan paljon. Ja kun hän alkaa pohdiskella jotakin ilmiötä, hän pystyy käymään sitä läpi monipuolisesti. Näistä blogeista saa perspektiiviä Afrikkaan, sen kulttuureihin, politiikkaan ja elämään! Pilke silmäkulmassa.

Koranteng on kirjoittanut jo vuosien ajan. (alku löytyy täältä: Starting the Toli) Hän on afrikkalaisen journalistin lapsi (lue Starange Bedfellows and Journalistic Impulse tai kurkkaa ainakin hieno kuva Korantengin äidistä.)

Jutut eivät ole aikaan sidonnaisia – olen lukenut mielenkiinnolla esimerkiksi 2007 kirjoitettua juttua Bags and Stamps (Laukkuja ja leimoja). 

”Ghanassa ja suuressa osassa Länsi-Afrikkaa kutsumme näitä laukkuja Ghana must go –laukuiksi (Ghanan täytyy lähteä).  Ghanassa niiden huumoripitoinen nimi on "Efiewura Sua Me", kirjaimellisesti “auta minua kantamaan laukkuani”. Bussi- ja rautatieasemalla on aina joku, joka tarvitsee apua tällaisen laukun kanssa. (Ja kyllä, autoin kuvassa olevaa nuorta naista sen jälkeen kun olin ottanut salaa tämän kuvan surkealla matkapuhelimellani. Herrasmiesmäisyys ei ole kadonnut, edes öiseltä bussiasemalta.)”

Ja tästä lähtee kiinnostava analyysi laukuista ja niiden käytöstä pakolaisilla, taiteessa ja muodissa (Luis Vuitton!)  

Koranteng eli lapsuutensa Ghanan pääkaupungissa Accrassa kaupunginosassa, joka oli hallituksen Linnan vieressä, hän kirjoittaa blogissa On slums, squalor and Sodom and Gomorrah. "Köyhyys on usein aivan rikkauden ja luksuksen rinnalla." 

Mutta slummit eivät ole Korantengin mukaan muuttumattomia. Hänen lapsuudessaan Niman slummi oli hänestä Accran kurjin paikka. "Stereotyyppi Niman pojista oli raaka, röyhkeä,ilkeä ja oppimaton." Mutta myöhemmin paikka on muuttunut, eikä kaikki ole vain paremman koulutuksen ansiota. Slummi on muuttunut fyysisesti, taloja on parannettu, muta on monin paikoin vaihtunut betoniin. "Remonttia tehdään myös slummeissa." Ja slummien asukkaat ovat monesti ylpeitä asuinalueestaan ja sen yhteisöllisyydestä. Vaikka toki kaipaavat parempaan. "Slummeissakin tiedetään, miltä näyttää Beverly Hills tai New York, ainakin TV:n tai elokuvien kautta."

Tykkäsin kovasti myös Types and Faces -blogista. Oletko tullut ajatelleeksi, miksi tiettyjä fontteja pidetään ”afrikkalaisina” – vaikka niitä ei ole suinkaan kehitetty Afrikassa vaan esimerkiksi Saksassa. Ja miksi Afrikan muutoksista kertovan kirjan kansikuva on kuin suoraan safarilta, vaikka suurin osa afrikkalaisista ei todellakaan koskaan ole päässyt luonnonpuistoihin eläimiä ihmettelemään...

Blogitekstin lopussa Korantengilla on yleensä soittolista!  Eli jos nyt matkisin häntä, niin tämän blogin pieni soittolista voisi olla:

Erykah Badu - Bag Lady   
Eppu Normaali - Nyt reppu jupiset riimisi rupiset
Paul Simon - Diamonds on the Soles of her Shoes
 

Terveisin
Ulla

Kaunista Intiaa: Artnlight

Lämpimät kiitokset palautteista ensimmäiseen blogiini, sekä kirjallisista että suullisista. Sain myös ehdotuksen kiinnostavannäköisestä, kenialaisia kirjoittajia esittelevästä blogista, jonka lupaan esitellä myöhemmin.

Mutta nyt lähdetään Intiaan!

Vineeta Nair on entinen mainostoimiston taiteellinen johtaja, joka heittäytyi uuteen elämään ja työskentelee nyt konsulttina, sisustustarvikkeiden suunnittelijana ja design-bloggaajana. Hänen Artnlight-bloginsa on VALTAVAN kaunis. Intialaista kulttuuria, etnisiä vähemmistöjä, sisustusta, kauniita esineitä. Kuvat tässä blogissani ovat Artanlightista. 

Mahtavaa, että internetissä on kauneutta, pitääkin olla. Itsekin olen aina erityisen iloinen, kun voin työssäni julkaista vaikka kauniin kuvakertomuksen.

Koska itse tykkään käydä kirpputoreilla, ilahduin postauksesta, joka on Mumbaissa olevan Chor basaarin, yhden maailman suurimman kirpputorin esittely. Tuonne kun pääsisi! 

"Chor basaari on käännettynä ”varkaiden basaari”. Se on rykelmä kapeita katuja täynnään kauppoja, joissa myydään kaikkea autonrenkaista, vanhojen sähkölaitteiden varaosista, vasaroista ja nauloista upeisiin antiikkihuonekaluihin ja Bollywood-julisteisiin."

Jos sinua kiinnostaa sisustus, katso Artnlightin Beautiful Homes –osio. Siellä on yksi suomalainenkin koti. (Kuolaan kateudesta, kun katselen niitä kuvia. Meidän koti ei ihan vielä ole tuollainen.) 

Ja jos Intia kiinnostaa, ihastele Indiaah! –osiota.

Luota elämään, pidä itsestäsi huolta ja ole lempeä

Kuulin äskettäin, että kolme-nelikymppiset pätkätöissä raatavat naiset kuuluvat nykyajan burn out-sukupolveen. Tämän ikäryhmän (yksin) pärjäämisen kulttuuri on lähtöisin jo sota-ajan kovilta vuosilta, kun miehet olivat sodassa ja maatilojen emännät hoitivat kaikki työt.

Tunsin heti vahvasti kuuluvani tähän ryhmään, burn out -sukupolveen, vaikka en pätkätöissä olekaan ja pidänkin työstäni. Kun ehtisi nukkua tarpeeksi!

Viime viikkoina olen huomannut sellaisen uuden ilmiön, että kun kirjoitan tietokoneella, niin usein sanojenvälistä välilyönnit meinaavatjäädäpois.

Mihin minulla oikein on kiire?

Kiire on kiusannut myös Artanlight-blogin kirjoittajaa. Hän muistuttaa kauniilla tavalla, miten pitää elää. Että Intiasta asti pitää saada tästä muistutus!

Things I learned in 2010 -blogikirjoituksessa Vineeta kertoo, mitä oppi sen vuoden aikana, kun muutti elämäänsä ja aloitti uuden uransa.  

"Ihmiset luottavat sinuun.

Elämä kantaa. Juuri kun tarvitsin rahaa, ilmestyi uusi toimeksianto, tai keskellä tärkeää toimeksiantoa jouduin lähtemään välillä muualle, mikä toi tarpeellista uutta perspekstiiviä.

Anna mennä. Jotkut asiat tapahtuvat, toiset eivät. Ole valmiina hyppäämään kyytiin, kun jotakin suurta tulee kohdallesi.

Yksi isoimmista oppimistani asioista on kuitenkin tämä: Itsestään kannattaa pitää huolta. Sinulla on yksi keho. Kohtele sitä hyvin, nuku. Syö terveellistä ruokaa. On ihan ok jättää jokin asia tekemättä. Nuku!

Ole lempeä itseäsi kohtaan. Toiset ihmiset eivät ole niin kriittisiä sinua kohtaan kuin sinä itse. Jos jokin asia ei ole onnistunut, niin siirry eteenpäin. Tehty mikä tehty."

Muistuttelen siis itselleni ja suosittelen muillekin kiireisille: it is ok to do one less in a day.

Terveisin
Ulla

The Diary of a Kenyan Campus Girl

Oletko kyllästynyt pyörimään aina samoilla sivuilla? Tervetuloa eteläiseen blogosfääriin! Tämä blogi esittelee kiinnostavia blogeja ja sivuja kehitysmaista.

Työskentelen tiedottajana Kirkon Ulkomaanavussa. Koska tällä hetkellä en matkusta paljoakaan, olen alkanut tehdä nojatuolimatkoja netissä. Sitten päätin aloittaa tämän blogin. Miksi? 

Ensiksi siksi, että Etelän blogeja lukemalla saa vähän aavistusta siitä, mitä kehitysmaissa elävät ihmiset itse pitävät kertomisen arvoisena. Blogeja on mukavaa lukea, koska ne ovat henkilökohtaisia ja usein hyvin aitoja.

Toiseksi, en tee tätä työtä sen takia, että Kirkon Ulkomaanavulla olisi mahdollisimman hienot verkkosivut ja uusimmat applikaatiot. Haluan työlläni kertoa, että maailma on yhteinen. Minua kiinnostaa, miten muualla maailmassa eletään ja ajatellaan – ja epäilen vahvasti, että en ole ainoa!

Southern Blogosphere ei tietenkään ole tyhjentävä kuvaus Etelän blogosfääristä, vaan ainoastaan kuvaus minun seikkailuistani siellä. Blogini on tarkoitettu myös heille, jotka eivät itse nauti englanninkielisten tekstien lukemisesta. Pyrin laatimaan blogitekstini niin, että jokainen blogi toimii myös itsenäisenä kirjoituksena, joka tavoittaa jotakin kulloinkin esiteltävän blogin tunnelmasta. Ne, jotka haluavat lukea enemmän, voivat sitten jatkaa lukemista pidemmälle – tutkia esiteltävää blogia ja harhautua siitä yhä uusiin blogeihin…

Voin suositella – ainakin minun seikkailuni Etelän blogeissa ovat olleet nautittavia ja silmiä avaavia!  

Ensimmäinen blogi, jonka esittelen, on oikeastaan kaksi blogia. ”The Diary of a Kenyan Campus Girl” oli rohkean, iloisen ja elämään uteliaasti suhtautuvan – siis aivan tavallisen - opiskelijatytön elämän kuvausta. Savvy (kirjoittajanimi) opiskelee Jomo Kenyatta University of Agriculture and Technology -yliopistossa Keniassa, mutta blogi ei kuitenkaan kerro opiskelusta sinänsä, vaan kaikesta muusta mielenkiintoisesta. Ja tämä nainen osaa kirjoittaa! Tyyli on irtonaista ja itseironista, kuvailevaa ja avointa.

Savvy on muun muassa tyypitellyt opiskelijat kolmeen kategoriaan:

1) Tylsät: ”Jos olet tylsistynyt kampuksella, olet tylsistynyt myös kotona, koska todennäköisesti olet tylsä tyyppi.”

2) Ne, joilla on jännittävä mutta paheellinen elämä kampuksen ulkopuolella 

3) Hänen itsensä kaltaiset opiskelijat: ”Sitten on sellaiset tyypit kuin minä. En sanoisi, että kampuksella on tylsää, mutta ei siellä kovin jännittävääkään ole. Mutta minulla on hauskaa ystävieni kanssa. Kun on sellaisia ystäviä, jotka tietävät kaiken alusvaatteittesi väristä siihen, kenen kanssa pussailit eilen illalla, kampuksella on hauskaa.”

Ihan varmasti!

Savvy käy ulkona ystävien kanssa, huomioi elämää ja ihmisiä ympärillään, kertoo ilmiöistä, kuten kadunkulmien vetelehtijät, namusedät ja kiinalaiset puhelinkopiot. Yksi suosikeistani on Savvyn Ugandan-matkan kuvaus, melkein kuin olisin ollut itse mukana! 

Savvy rakastuu, mutta nuori mies epäröi liian kauan. Kun poika vihdoin soittaa, Savvy osoittaa, että kykenee tekemään päätöksiä.

”Tiedätkö, minä kuulun niihin ihmisiin, joita päätösten tekeminen ei ahdista. Jos tarkoitan kyllä, sanon niin. Jos vastaukseni on ei, kerron senkin. Ja kun olen päätökseni tehnyt, sitä on vaikeaa muuttaa.”

Riemukas kertomus on, kun eräänä sunnuntaina Savvy lähtee kirkosta kesken jumalanpalveluksen ehtiäkseen Kenia-Uganda -jalkapallomatsiin, kiirehtii kotiin, vaihtaa mekon farkkuihin, ottaa mukaan lainassa olevan vuvuzelan ja hyppää matatu-taksiin.

”Aion vaihtaa Twitter-nimeni Savvy Keniasta Savvy Ugandaan ja mahdollisesti kansallisuuteni myös jos Stars häviää Craneille.”

”Kun vihdoin saavuin stadionille, kello oli 15.30 ja veljeni olivat jo sisällä. He kietoivat pääsylippuni viiriin, joka heillä oli mukana ja heittivät sen stadionin muurin yli. Muurin luona oli kuten tavallista joitakin hämähäkkimiehen kiipeilytaitoa halajavia, mutta minulla oli nyt lippu eikä siis tarvetta turvautua epätoivoisiin keinoihin.” 

Erään kerran Savvy melkein pidätetään väärän rahan takia. Toisen kerran hän joutuu putkaan, koska ei ole kiinnittänyt turvavyötä taksissa. Ja kun poliisi takavarikoi Savvyn kännykän, hän kaipaa puhelintaan, jotta voisi tweetata ahdistuksestaan!  

Lähes nelikymppinen suomalainen perheenäiti/tiedottaja ei varmasti kuulu tämän blogin kohderyhmään. Olen kuitenkin nauttinut kovasti Savvyn elämään tutustumisesta ja kurkistuksista kenialaiseen opiskelijan arkeen.

Tämä vuoden vaihteessa Campus Girl valmistui yliopistosta, muutti ensimmäisen työpaikkansa perässä Ruandaan – ja aloitti siellä uuden blogin Savvy Kenya (The adventures of a former campus girl). http://www.savvykenya.com/

Olen helpottunut! Olisi ollut kurjaa kadottaa Savvy. Hän työskentelee nyt Art of Conservation –nimisessä järjestössä, joka opettaa ympäristön- ja erityisesti gorillojen suojelua koululaisille. Ruandahan on kuuluisa vuoristogorilloistaan, ja järjestö toimii Volcanoes National Park –kansallispuistoa ympäröivillä alueilla. 

Savvy kuvailee asettumistaan uuteen maahan ja vertaa Ruandaa ja Keniaa. Savvyn mielestä Ruanda on puhtaampi, uudempi ja siten juurettomampi kuin Kenia. Häntä ärsyttää, kun ihmiset tuijottavat hänen valkoihoista pomoaan. Koululaitos vaatii kehittämistä ja opettajat ovat huonosti palkattuja. Ruanda ei ole yhtä avoin yhteiskunta kuin Kenia ja Ruandassa pelätään poliisia.

”Mutta nämä asiat vaativat aikaa. Toivon kuitenkin, että voisin omalta osaltani jollain tavoin edistää Ruandan kehitystä. Maa tarvitsee muun itä-Afrikan tukea.”

Savvy on hyvin toimeentuleva, koulutettu afrikkalainen, joka haluaa tehdä elämällään jotakin, millä on merkitystä. Mitähän tästä nuoresta naisesta vielä tuleekaan?

Minun on nyt valitettavasti poistuttava eteläiseltä blogosfääriltä, jatkettava töitä ja sitten painuttava kotiin, ehkä lumitöihin. Helsinkiä peittää puolimetrinen lumivaippa, lisää on luvattu. Loppuuko tämä ikinä?

Olen kiitollinen kommenteista tähän blogiin. Otan myös mielelläni vastaan ehdotuksia blogeista, joita esitellä, niitä voi laittaa myös spostiin ulla.karki@kirkonulkomaanapu.fi

Terveisin
Ulla

...ja seuraava blogi, josta aion kertoa, onkin sitten aivan toisenlainen.