Se oikea uutisaihe

Edellisen blogini jälkeen olen kesälomaillut (oli ihana ja rentouttava loma, kiitos kysymästä) ja töihin palattuani viettänyt kolme viikkoa Itä-Afrikan kuivuuskriisin parissa. Lupaamani teknologia-sarjan kolmas blogi voi odottaa, nyt haluan kirjoittaa Itä-Afrikan tilanteesta.

Paitsi että mitäpä minä siitä sanoisin. Olen surullinen. Olemme eriarvoisia. Miksi muuten afrikkalaisen elämä tai kuolema kiinnostaa niin paljon vähemmän kuin eurooppalaisen tai amerikkalaisen?

Mutta esittelen kaksi blogistia, joilla oikeasti on sanottavaa.

Itä-Afrikan kuivuus ylitti uutiskynnyksen heinäkuussa. Uutisointi alueelta on kuitenkin yksioikoista, se on suurelta osin jämähtänyt esittelemään kuvia nälkiintyneistä lapsista. Kts yllä.... Aivan upeassa blogissaan Starvation pornography: How many skinny babies can you show me? (Nälkäpornoa: Kuinka monta laihaa lasta voit näyttää minulle?) humanitaaristen uutisten sivuston AlertNetin Nairobin-kirjeenvaihtaja Katy Migiro kirjoittaa toimittajien käytöksestä. Hän kertoo myös, minkä oikeasti pitäisi olla uutisten aiheena.

Migiro kuvailee, miten järkyttävällä tavalla ryhmä toimittajia ryntäilee Dadaabin pakolaisleirissä Keniassa. Aika ei riitä ihmisten kunnioittavaan kohteluun:

Oli sietämätöntä katsella kahta tv-toimittajaa, jotka huusivat juuri leirille saapuneelle, lopen uupuneelle naiselle.

”Käske hänen katsoa minua eikä sinua”, tuottaja kivahti tulkille. ”Laita hänet kertomaan, mitä ranneke hänen kädessään merkitsee hänelle.”

Naisparalla – joka luultavasti oli kävellyt lapsineen autiomaan halki päiväkausia päästäkseen pakolaisleirille – ei selvästikään ollut mitään käsitystä, mitä merkitystä paperisuikaleella hänen ranteensa ympärillä oli.

Katy Migiro on kirjoittanut Itä-Afrikan tilanteen huonontumisesta jo tämän vuoden alusta lähtien.

Olen iloinen siitä, että kuivuudesta on vihdoin tullut uutinen. Mutta se on myös turhauttavaa, sillä tiedän, että tämä nyt on näiden ihmisten viisi minuuttia julkisuutta globaalilla uutisagendalla.

”Haluan vierailla sairaalassa ensi keskiviikkona ja nähdä paljon laihoja lapsia. Voitko järjestää sen minulle?” tv-tuottaja Lontoosta sanoi brittiläiselle avustustyöntekijälle, joka on työskennellyt täällä vuosia.

Mutta se oikea uutinen, jota ei ole koskaan kerrottu, on, että liian laihoja lapsia on aina. Välillä heitä on vain vähän vähemmän.

Wajirin kaupungin sairaalaan Keniassa tuli 32 aliravittua lasta toukokuussa, mikä on toistaiseksi korkein määrä kuussa tänä vuonna.

Mutta taulukosta sairaalan seinällä näkyy, että joulukuussa 2008 sairaalaan tuli 40 aliravittua lasta.

Ei ihme, että ihmiset ovat ymmällään, kun kyselemme koko ajan: ”Onko tämä pahin kuivuus 60 vuoteen?”

”Viime vuoden keskiarvo oli 15. Mutta se ei koskaan laske kymmenen alle”, ravintofysiologi kertoi.

Eikö tämänkin pitäisi olla uutisten aiheena?

Kyllä, ehdottomasti!

En todellakaan kadehti Itä-Afrikasta juttuja tekeviä toimittajia (on toki heitäkin, jotka tekevät työnsä hyvin), sillä työ ei varmasti ole helppoa. Tilanne on vaikea. Kuivuus ei ole nälänhädän ainoa aiheuttaja.

“Korppikorkat ja lihavat kissat eivät auta. Autatko sinä?”

Kenia on yksi kuivuuden koettelemia maita. Mutta Kenia on myös yksi niistä Afrikan maista, joissa on keskiluokka, ja paremmin toimeentulevat kenialaiset ovat nyt alkaneet auttaa nälkää näkeviä.

Kävin katsomassa, olisiko kenialainen SavvyKenya, josta kerroin ensimmäisessä Etelän blogissani, kirjoittanut mitään kuivuudesta. Löysin kiinnostavan, CrazyNairobian –nimiseltä blogistilta lainatun kirjoituksen, jossa kerrottiin kenialaisten omasta keräyksestä kuivuuden uhreille.

Crazy Nairobian on HYVIN kriittinen maan hallintoa kohtaan:

Kenia on todella kaunis maa. Meillä on kansallispuistoissamme upeita eläimiä, kuten Big Five (kuuluisimmat Kenian eläimet, leijona, leopardi, norsu, puhveli ja sarvikuono tunnetaan nimellä Big Five, Suuri Viitonen) ja vielä parempi kokoelma petoja parlamentissamme, kuten korppikotkia, lihavia kissoja (fat cat, term. varakas henkilö, alun perin henkilö, joka tukee poliittista kampanjaa) ja käärmeitä. Ja mikä tekee parlamentista vieläkin jännemmän, ovat eläinten joukossa käyskentelevät pellet…

Isoäidiltäni (joka nukkui pois aiemmin tänä vuonna) olen kuullut elämäni haasteellisimmat neuvot ruoasta ja jakamisesta. Hän sanoi, että jos meillä on jotakin lautasella, meillä on jotain annettavaa.

Niinpä tänään vetoan teihin kaikkiin. Ei ole mitään väliä sillä, kuka olet tai mitä teet. Jos lautasellasi on ruokaa, sinulla on annettavaa. Jaetaan se vähä, mitä meillä on nälkäisten lasten kanssa, joiden hymy ja nauru ovat jääneet nälän taakse. Jaetaan se, mitä meillä on niiden epätoivoisten äitien ja isien kanssa, jotka eivät tiedä, mistä saavat seuraavan aterian perheelleen. Ei anneta yhdenkään kenialaisen kuolla, kun sinä ja minä voimme auttaa.

Pian sen jälkeen, kun olin lukenut tuon, kollegani kertoi Itä-Afrikka –kokouksessa Keniassa järjestetystä keräyksestä. Sama keräys! Tutkin asiaa ja kenialaiset ovat lahjoittaneet noin kolme miljoonaa euroa!

Eikö olekin upeaa?

Ulla

(Kuva: Katy Migiro/AlertNet)