Äitinä Intiassa – Mama Says So

Hei taas pitkästä aikaa! Terveisiä Intiasta – ihan oikeita terveisiä, sillä olimme Intiassa lomalla. Olin pitkään halunnut käydä siellä ja ajatellut, että pitäisin maasta, ja pidinkin. Nautimme rennosta Goasta, Delhin vilinästä ja tapasimme kummityttömme lastenkodissa   Jaipurissa. Ja molemmat tyttäremme matkustivat reippaasti.

Mutta minähän en bloggaa itsestäni vaan esittelen kiinnostavampien ihmisten blogeja eteläiseltä pallonpuoliskolta, niin että mennäänpä asiaan. 

Matkan jälkeen luonnollisesti luin uudella innolla intialaisia blogeja. Esittelyssä on Mama Says So. Mama on entinen uranainen Rohini, jo koulun aloittaneen Ayaan-pojan ja pienen Tarana-tytön kotiäiti. Omien sanojensa mukaan hän flirttailee kotiäitiyden kanssa oltuaan 11 vuotta yrityksen orjana.  

Pidän muuten valtavasti blogin nimestä, todella kiva ja tyylikäs ja kuvaa blogia hyvin. Alaotsikkona on Not just motherhood statements (Ei ainoastaan äitiydestä) ja viimeisimmässä kirjoituksessa onkin esitelty Rohanan tutun kirjoittama aika kiinnostavan näköinen uusi dekkari.

Blogista välittyy ainakin, miten intialaisen keskiluokkaisen äidin elämä poikkeaa suomalaisen keskivertokotiäidin elämästä – Intiassahan esimerkiksi on paremmin toimeentulevilla tapana pitää palvelijaa tai kahtakin. 

Kuitenkin monet asiat, kuten kotielämän vaativuus, äidin epävarmuus ja syyllisyyden tunteet, ovat ihan samoja kuin mitä tunnistan omilta kotiäitiajoiltani. Lapsetkin tuntuvat tuittuilevan ihan samalla tavalla kuin Suomessa.

Useimpina päivinä kaikki tuntuu kestämättömän intensiiviseltä. Ayaan on aina ollut vaativa lapsi, joka yrittää imeä minulta jokaisen pisaran aikaa ja huomiota. Se ei haitannut silloin, kun vielä vietin paljon aikaa poissa kotoa. Ajattelin sen olevan vain normaalia, että hän vaatii osansa silloin, kun olen paikalla. Odotin isoa muutosta tällä rintamalla, kun jäin pois töistä. Ajattelin hänen muuttuvan itsevarmemmaksi ja itsenäisemmäksi, mutta sitä ei ole tapahtunut. Lisätään Taranan akuutti eroahdistus ja koko hemmetin ajan on mamma-aika! Vaikka talossa on koko ajan kaksi palvelijaa, molemmat lapset haluavat olla jatkuvasti minun kanssani.

Kun perhe muutti miehen työn perässä Mumbaista Hyderabadiin, Rohini tuskaili kieliongelman kanssa. Intian viralliset kielet ovat englanti ja hindi, mutta Hyderabadissa vähemmän koulutetut puhuvat Telugua, joten kaupoissa asiointi tai terveydenhoitajalla käynti oli hankalaa. Sopivia kieliä puhuvia palvelijoitakin oli vaikeaa löytää…

Intia näytti minusta maalta, jossa on paljon ihan kaikkea: paljon ihmisiä, paljon kaikenlaista kaunista, rikkautta, köyhyyttä, ongelmia, roskia, lukutaidottomuutta, ikivanhaa kulttuuria ja sivistystä. Anteeksi tämä klisee, mutta köyhyys ja rikkaus ovat todellakin maassa aivan rinnakkain. Intialaiset varmasti ovat tottuneet siihen, eivätkä kaikki sitä varmaan edes ajattele.

Luokkaerot kuitenkin astuivat sisään Rohinin kotiin, kun Ayaan alkoi leikkiä asuntoalueen palvelijoiden lasten kanssa.

Ensin äidistä oli vain suloista, ettei poika tuntunut huomaavan luokkarajoja lainkaan. Sitten äitiä alkoi huolestuttaa hygieniatasojen ero.

En puhu yleisestä “köyhät ovat likaisia” katsantokannasta, vaan asioista, joita olen omin silmin nähnyt. Äskettäin näin Rajin äidin istumassa heidän talonsa portailla Rajin kanssa. Hän tutkin tytön päätä juuri sillä tavalla kuin äidit tutkivat, kun etsitään täitä.

Lapsia myös alkoi tulla kylään kaoottisen paljon, koska Ayaan tarjosi herkkuja. Kun tarjoilu käskettiin lopettamaan, suurin osa lapsista ei enää tullutkaan leikkimään. 

Suurin ongelma oli loppujen lopuksi - oman pojan pomotus:

Vaikka Ayaan olisikin autuaan tietämätön luokkaeroista ja hierarkiasta, nämä lapset eivät todellakaan ole. Tämä tekee suhteesta automaattisesti epätasa-arvoisen, ja kun lapset leikkivät, Ayaanilla ei ole mitään vaikeuksia ottaa alfauroksen roolia ja määräillä muita lapsia niin paljon kuin sielu sietää. Hänen kanssaan samanlaisesta taustasta tulevat lapset todennäköisesti pistäisivät pojan aisoihin ja senpä takia Ayaan onkin lakannut leikkimästä naapuriasuntojen lasten kanssa.

Tätä blogikirjoitusta seurannut vilkas keskustelu on myös erittäin kiinnostava. Monella lukijalla on kokemusta lapsuuden leikeistä palvelusväen jälkikasvun kanssa. Useimmat Rohinin lukijat neuvovat häntä ottamaan rauhallisesti. Lapsen ystäviähän ei voi valita. Häntä neuvotaan kouluvuoden alettua järjestämään leikkiaikaa uusien luokkakaverien kanssa.

Suosittelen lukemaan myös joulunaluspohdintaa kahden uskonnon perheen valinnoista, kun isä on kristitty ja äiti hindu http://mamasaysso.blogspot.com/2007/12/tis-season.html  sekä ”synneistä sukupuolistereotyyppejä vastaan” http://mamasaysso.blogspot.com/2010/07/my-sins-against-gender-stereotype.html . Rohini ei tosiaankaan ole hillitty sariin pukeutuva ”perinteinen” intialainen nainen. Hän on oma itsensä. 

Lasten kanssa pärjääminen on rankkaa puuhaa. Joskus on hyvä olla vastaus valmiina! Aion tarvittaessa käyttää alla olevia äidin vastauksia http://mamasaysso.blogspot.com/2011/04/mommy-comebacks.html kiukuttelevalle lapselle:

Kakara: En tykkää sinusta.
Minä: Ei sinun tarvitsekaan tykätä. Kuuntele vain.

Kakara: Sä et ole mun kaveri.
Minä: Tiedän. Minä olen sinun äitisi.

Kakara: Minä tiedän kaiken.
Minä: Mitkä ovat Jupiter-planeetan kuiden nimet?
Kakara: En tiedä niitä kaikkia.
Minä: No niin! Et siis tiedä kaikkea.

Kakara: Miksi hän saa sipsejä eväsrasiaan?
Minä: Koska minä en ole hänen äitinsä.

Kakara: Minä en puhu sinulle.
Minä: Älä puhukaan. Kuuntele vain.

Kakara: Haluan voittaa tämän pelin.
Minä:  Niin minäkin.

Kakara: Milloin minä saan valita, missä hotellissa asutaan?
Minä: Sitten, kun maksat laskun.

Terveisin (erityisterveisiä kaikille kotiäideille!)
Ulla